torstai 29. maaliskuuta 2012

Hups!

Oho. Ollut vähän turhan pitkä kirjoitustauko.

Joulu oli ja meni hyvinkin rauhallisesti, aattona oltiin mummulassa nauttimassa ihanasta jouluruuasta, josta Ricokin toki sai osansa. Lahjaksi poika sai yhden nahkaluun ja pari muuta herkkua, jotka katosivat parempiin suihin jo aattona. Yleensä tuo ei luista välitä tuon taivaallistakaan, mutta ilmeisesti sillä oli jotain osuutta asiaan, että se oli paketoitu... :)

Uusi vuosi sujui myös hyvin, vanhempani olivat poissa kotoa, joten vietimme kavereiden kesken iltaa/yötä meillä. Rico pääsi siis nauttimaan useista rapsuttelijoista ja erilaisista herkuista. Kahdentoista aikaan minä ja yksi kavereistani olimme Ricon kanssa katsomassa raketteja ulkona. Kaunista oli! Itse pelkään raketteja (:D) jonkin verran, mutta koira ei niistä välitä yhtään. Ensimmäisenä vuonna se pelkäsi niitä ja sillä meni vatsa sekaisin, mutta muina vuosina Riksu ei ole enää pelännyt.

Alkuvuosi on mennyt todella rauhallisesti. Emme ole käyneet oikein missään ja muutenkin koko koiran koulutus on ollut ihan retuperällä. Nyt kevään mittaan pitäisi taas vähän aktivoitua.

Tämän vuoden ensimmäiset mätsärit olivat 11.3. Koivun sahan hallilla Vammalassa ja no... paremminkin on mennyt. Parikehässä Rico oli ensin ihan nätisti, mutta liikkeitä esitellessä se haukkui minut pystyyn. Parinamme oli hyvin siivosti käyttäytyvä lagotto, joka ansaitusti saikin punaisen nauhan. Sinisten nauhan saaneiden kehässä riehuminen jatkui, joten sijoituksille emme päässeet. Muuten Rico lähinnä hyppi ja pomppi koko ajan, vaikka yleensä se on kehässä erittäin kiva, ei hypi tms ja ravaa nätisti. No, aina ei voi voittaa. Kuvien laatu on niin hirveä, etten kehtaa niitä julkaista. Pimeä halli ei ole oikein otollinen kuvauspaikka.

Seuraavat mätsärit ovat parin päivän päästä, 31.3., jälleen Koivun sahan hallilla. Toivottavasti nyt menee vähän paremmin!

Viime viikolla teimme kevään ensimmäisen pyörälenkin ja se menikin todella hyvin. Ricolle tuntuu tauot tekevän aina hyvää, huomasin sen jo viime keväänä. Olemme tehneet pitkähköjä mutta rauhallisia lenkkejä, kohottaneet siis vähän kuntoa (sekä koiran että ohjaajan!) sillä meillä on tälle kesälle tavoite: pyöräillä Stormiin ja takaisin. Matkaa on suht reilusti, mutta emmeköhän selviä. :)