tiistai 24. huhtikuuta 2012

Pikaisesti kuulumisia

Jää Ricon kanssa harrastaminen nyt vähän taka-alalle, sillä vajaa viikko sitten putosin hevosen selästä ja häntäluuni ilmeisesti murtui. Kävely ei suju ilman keppiä, joten on ihan turha haaveillakaan näyttelyistä... Agilityakin piti aloitella alkeiskurssin muodossa, mutta sekin jää nyt väliin. Eihän tälle mitään mahda, mutta harmittaa silti.


31.1.2012

Tänään olimme koiranpäivän tapahtumassa Villilän koirakentällä, kokeilimme flyball-konetta, jonka idean Rico kyllä tajusi, mutta eihän tuo mitään palloja kiinni ota... :D Oli kuitenkin hauska ilta, treenattiin luoksetuloa ynnä muuta häiriössä ja hyvin sujui! Seuraamista nyt ei voikaan harjoitella, kun joudun pitämään kävelykeppiä vasemmalla puolella.


9.2.2012

Sunnuntai-iltana kävin kaverini ja hänen poikaystävänsä kanssa metsälenkillä koiran kanssa, hienosti meni sekin. Noin kymmenen minuutin kuluttua koira katosi metsään, eikä tullut vaikka miten kutsuimme. Kävelimme siinä sitten autolle, kaverini haki pajunkissoja ja juttelimme niitä näitä, välillä huutelimme koiraa. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, mutta en hätääntynyt. Kiipesimme sitten autoon ja käynnistin sen. Ehdin liikauttaa autoa ehkä metrin verran, kun kaverini huutaa: "Pysäytä auto, Rico tulee!"


28.3.2012, gangsta-koira

Poika juoksi tietä pitkin tuhatta ja sataa, joten nousin autosta ja avasin takaoven, ja ennen kuin ehdin mitään sanoa, oli koira jo autossa. Pelästyi raukka, että jää metsään ihan yksin. Joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Eilen sitten näimme pienen Sissi-tiibetinspanielin kun olimme lenkillä ja Rico olisikin kovasti leikkinyt tämän kanssa.


6.4.2012, älkää kysykö tuosta ilmeestä! :D

Tällä viikolla joku päivä kokeilemme taas, miten jälki sujuu näin pitkän tauon jälkeen. Pitää varmaan aloitella ihan makkaran avulla, en usko Ricon muistavan koko touhusta yhtään mitään.

31.3. olimme mätsäreissä Koivun sahan hallilla ja meillä menikin oikein hyvin. Rico oli melko rauhallinen ja malttoi keskittyä, tosin kehässä se haukkui hieman. Parimme oli upea australianpaimenkoira, joka ihan ansaitusti saikin sitten punaisen nauhan. Sinisten kehässä kuitenkin pääsimme sijalle SIN4 ja saimme palkinnoksi joitakin herkkuja ja muovisen frisbeen, jonka annoin veljeni koiralle. Rico kun ei edelleenkään ymmärrä noutamisesta yhtään mitään...


4.4.2012, tämä kuva saa minut aina hymyilemään. Ricon kanssa poseeraa Picasso.