Karvapyllyn kotiväki

Asumme Ricon kanssa kaksin, joten kotiväkeen ei kuulu muita kuin minä. Yleensä tottelen nimeä Kia. Tällä hetkellä asun Kajaanissa, mutta alunperin olen kotoisin Vammalasta.

Minä ja Rico 30.12.2009


Tarkemmin esiteltynä, olen 19-vuotias opiskelija. Opiskelen ensimmäistä vuotta hevospainotteiseksi luonto-ohjaajaksi, takan on pari vuotta lukiota ja yksi ns. välivuosi. Vapaa-ajalla tulee lenkkeiltyä ja treenailtua koiran kanssa, datailtua, luettua ja kuunneltua musiikkia. Jonkin verran myös valokuvaan.

Minä ja Rico 28.8.2010


Haaveenani on jonain päivänä kasvattaa keeshondeja, mutta siihen menee varmasti aikaa. Ensin pitäisi saada ammatti ja työpaikka, jotta se olisi mahdollista. Suurin unelmani on omistaa hevospalveluja (lähinnä vaellukset ja maastoretket) tarjoava yritys.

Minä ja Rico 1.1.2011