Kyllä, Rico rähjää remmissä. Itse asiassa paljon. Todella paljon. Se ei alkuun tehnyt niin, mutten pysty muistamaan, milloin se olisi aloittanut. Jotenkin yhtäkkiä vain tajusin, että aina ohittaessamme muita koirakkoja lenkeillä Rico haukkui ne pystyyn, veti, hyppi, murisi. Muutaman kerran jopa näykkäisi/puri minua tai isääni, riippuen kumpi sen kanssa oli lenkillä. Minua se on kerran purrut ns. kunnolla, mutta sen jälkeen hampaat eivät ole minuun koskeneet, isääni se on kuitenkin purrut sen jälkeen ainakin kerran ja ystävääni mätsärikehässä.
Kokeiltu on vaikka mitä. Käytössä on ollut niin tavallista pantaa, valjaita, kuristuspantaa, puolikuristavaa pantaa kuin kuonopantaakin. Kaikissa on hyvät ja huonot puolensa. Tavallinen panta oli aivan turha, se meni siitä läpi kuitenkin. Valjailla hallinta ei ole niin hyvää, sillä koira pääsee kääntymään ympäri ja kyttäämään toista koiraa todella pitkään. Kuristuspannastakin Rico on päässyt irti silloin, kun panta on ollut löysällä (eli kun koira ei ole vetänyt). Kuonopanta ei toiminut yhtään, sillä kuono-osa ei pysynyt yhtään paikallaan, joten eihän siitä mitään hyötyäkään ollut.
Nyt meillä on käytössä puolikuristava panta. Ostin sen ihan kokeilumielessä ja maksoin siitä peräti 4,30€. Se on nyt ollut yli puoli vuotta päivittäisessä käytössä ja toimii ehdottomasti parhaiten näistä kokeiluistani. Koira ei pääse siitä läpi, hallinta on suht ok, Rico ei vedä niin paljon kuin valjailla ja se on lisäksi mukavan helppo ottaa pois ja laittaa takaisin.
Takaisin remmirähjäämiseen. Rico aloittaa toisen koiran kyttäämisen heti sen nähdessään, joten peli on yleensä menetetty jo kauan ennen kuin varsinainen rähjääminen alkaa. Kun välimatkaa on muutama metri, Rico nousee kulkemaan takajaloillaan ja jännittyy lisää, tuijotus on erittäin tiivistä ja uhkaavaa. Pari metriä ennen kuin koirat ovat kohdakkain se aloittaa jumalattoman möykän. Se haukkuu ja pyörii, yrittää vetää toisen luo ja ohitukset ovatkin yleensä ihan katastrofeja.
Olen aika neuvoton. On kokeiltu kieltämistä (ei mitään tehoa), namien tyrkyttämistä (ei mitään tehoa), pysähtymistä (ei mitään tehoa), juoksua toisen koiran ohi (ei mitään tehoa), täydellistä huomioimattomuutta (ei mitään tehoa), suurempaa välimatkaa (ei mitään tehoa), treeneissä harjoittelua (toimii kentällä täydellisesti, lenkeillä sama meno jatkuu) ja vaikka mitä. Yksinkertaisesti; mistään ei ole ollut mitään hyötyä.
Tiedän, ettei vika ole koirassa. Rico ei ole kotioloissa mitenkään vaikea, oikeastaan se on hyvinkin simppeli ja helppo koira. Oppii kaiken nopeasti, tykkää tehdä temppuja, mukavan energinen, iloinen ja vilkas. Kunnes mennään ulos. Vika on minussa kouluttajana, mutten osaa korjata asiaa millään tavalla ja se harmittaa minua. Olen aivan varma, että kun löytäisin jonkin keinon, joka tehoaisi edes jollain tavalla, tuosta hurtasta tulisi täysin yhteiskuntakelpoinen koiruus, jonka kanssa olisi helppo kulkea missä vain.
Remmikäyttäytymisen suhteen olemme menneet perse edellä puuhun, myönnän sen. Pitäisi ehkä aloittaa aivan alusta remmikäytöksen opettaminen, palkita pienestäkin kontaktista ja pikkuhiljaa nostaa vaatimustasoa. Harmittaa niin suunnattomasti, etten ole osannut kouluttaa koiraani oikein. Nykyään lähinnä välttelen tilanteita, joissa toisia koiria voisi tulla vastaan. Yritän lähinnä lenkkeillä alueilla joilla ei koiria ole tai aikoihin, jolloin juuri ketään ei ole liikkeellä. Voi kun tietäisin mitä tehdä. :(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti