tiistai 1. marraskuuta 2011

Emännän naksutinkoulutusta

Ricohan varmasti oppii hetkessä moisen koulutustyylin, mutta emännällä tuntuu menevän paljon pidempään. Niin missä vaiheessa piti naksauttaa? Entäs se palkka, milloin se annetaan? Tätä ja kaikkea muuta olen nyt muutaman päivän yrittänyt opetella. Hiljalleen alkaa vaikuttaa siltä, että ymmärrän naksutinkoulutuksen ajatuksen. Tai sitten olen ihan metsässä.

Rico kumartaa.


Miksikö olen siihen nyt perehtynyt? Totta, olen omistanut Ricon pian kaksi vuotta ja opettanut sille useita temppuja ja käskyjä ilman naksutinta, mutta halusin vähän lisähaasteita. Lisäksi olen kuullut, että naksuttimen avulla pystyy helpommin hienosäätämään käskyjä, joten siksikin se olisi mainio kapine.

Ahkera vartija vahtipaikallaan.


Yhden tempun jo puoliopetin Ricolle naksuttimen avulla: kerjäämisen eli ns. orava-asennon. Aiemmin se ei ole millään ymmärtänyt sitä ja eilen meni 10 minuuttia, että sain sen oma-aloitteisesti menemään siihen asentoon. Mistä lie johtuu, mutta iloiseksi se minut teki. Nyt on taas yksi uusi temppu takataskussa, jos vaikka joskus tarvitaan! Mukavastihan tuo jo erilaisia kommervenkkejä osaa, niitä on aina mukava esitellä vieraille. Koirakin tykkää kun pääsee esiintymään.

Lentävä lihapulla.


Viime talvena olimme koirahallin avoimissa ovissa esiintymässä, näytimme perus tokoliikkeitä (istu, maahan, seuraa, seiso, hyppy) ja sitten joitakin temppuja. Tosin silloin Rico ei ihan hirveästi vielä osannut, tämän vuoden aikana se on oppinut suurimman osan tempuistaan. Vielä olisi joitakin juttuja, jotka haluaisin pojalle opettaa. Saa nyt nähdä milloin ehdin :)

Karvapylly.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti