Metsähepulointia

Viimeiset pari viikkoa olemme (siis minä, isäni ja hurtta, tänään oli äitikin mukana) käyneet juoksuttamassa Ricoa vapaana syrjäisemmillä metsäautoteillä, joten tänäänkin lähdimme kymmenen jälkeen tällaiselle reissulle, kun olin tullut ajotunnilta. Asumme kuitenkin niin keskustassa, että metsäreissuja varten pitää aina lähteä autolla vähän kauemmas. Asiaa myös hankaloittaa se, että paikan pitää olla sellainen, ettei siellä näy toisia koiria.

Muutenhan Rico onkin mitä helpoin irtipidettävä: se ei mene koskaan kovin kauas tai ainakin se pitää huolen, että näkee minut koko ajan ja tulee kutsusta luokse. Paitsi jos olemme pellolla ja siellä on myyriä. Silloin se tulee vasta hetken kuluttua, kun kyllästyy myyräjahtiin.

Toki se haistelee jälkiä ja saattaa poiketa metsänkin puolelle niitä tutkimaan, mutta kauas se ei ikinä *koputtaa puuta* lähde. Tosin, jos esim. rusakko juoksisi ihan Ricon nenän edestä, niin se lähtisi kyllä varmasti perään. En sitten tiedä miten pitkälle se viitsisi pitkäkorvaa jahdata, tuskin se ainakaan ihan perässä pysyisi muutamaa metriä pidempään.

Yleensä alkumatkasta Rico juoksentelee innoissaan edellä ja haistelee paikkoja, toisinaan poikkeaa metsän puolellekin, mutta tulee kyllä kutsusta luo. Loppumatkasta, kun käännymme takaisin ja palaamme autolle, se kulkee yleensä vierelläni tai takanani ja ottaa todella hyvin kontaktia. Usein se jossain vaiheessa paluumatkaa saa kuitenkin ns. metsähepulin, eli se rymisteleen (ojan yli) metsän puolelle suurella riemulla, juoksee siellä kuin heikkopäinen vähän aikaa ja ryntää sitten luokseni - haukkumaan ja repimään takista, että tulisin leikkimään.

Se lopettaa kyllä tuon riekkumisen kun käsken, mutta välillä käy sääliksi, kun toinen kaipaisi vain leikkikaveria.

Lopuksi vielä kuva tempusta, jonka opetin pari päivää sitten: